Se, joka kirjoittaa, pysyy 01 Podcastissa

Kuka kirjoittaa, se jää. Tämä pätee niiden kirjeiden kirjoittajiin, jotka löysin äskettäin kellaristani. Muuton aikana törmäsin laatikkoon vanhoja muistoja. Sisällä oli sanomalehtiartikkeleita sekä posti- ja käyntikortteja. Ja kymmeniä kirjeitä. Heidän kirjoittajansa olivat olleet tässä laatikossa ylpeitä 30 vuotta ja jäivät mieleeni muistoksi. Olin tuolloin teini-iässä osallistunut koulu- ja opiskelijalähetystön SMD:n leireille kahdesti, Ruotsiin ja Norjaan. Sen jälkeen tietysti pidettiin yhteyttä kirjeitse.

Kyllä, ne paperista, jotka on kirjoitettu mustekynällä tai kynällä ja varustettu postimerkillä (100 pfennigia silloin). Oli hämmästyttävää, mitä ihmisillä oli silloin sanottavaa toisilleen! Ei ollut lyhytviestipalvelua (SMS) eikä Whatsappia. Jos kirjoitit jollekulle kirjeen, se koostui vähintään yhdestä sivusta, ja kun olit siinä, voit kirjoittaa molemmille puolille. Ja niin kerroitte toisillenne, mitä olitte viikon aikana tehneet, mitkä ajatukset tuntuivat tärkeiltä, ​​mikä kirja, mikä Raamatun jae tai mikä keskustelu oli jäänyt mieleenne. Molemmat veivät aikansa: kirjeen kirjoittaja ja lukija.

Oletko huomannut, että suurin osa viime vuosisatojen historiallisesta tiedosta tulee kirjeiden muodossa? Kuka teki mitä kenen kanssa, kuka tapasi kenet milloin ja missä, ja esimerkiksi 1600-luvulla eläneen henkilön tunteet - jotka kaikki voidaan edelleen jäljittää kirjeiden ansiosta. Kuka vielä 300 vuoden kuluttua tutkii vanhoja Googlen, Web.de:n ja GMX:n palvelimia nähdäkseen, miten ihmiset ajattelivat 2000-luvulla?

Paavali kirjoitti apassille

Kristityt lukevat ja lainaavat jatkuvasti kirjeitä, Uusi testamentti koostuu siitä niin sanotusti. "Paulus kirjoittaa kirjeessä..." on niin vahvasti osa oikean saarnan ohjelmistoa, että Robert Gernhardtia on lainattava täällä taas runon kera: "Paulus kirjoitti apasseille: Ei pidä taputtaa sen jälkeen, kun saarna. (...) Paavali kirjoitti irokeesille: En kirjoita teille mitään, opettele ensin lukemaan."

Kristillinen hartausluku on myös täynnä kirjeenvaihtoa. SCM ("Rakas Dietrich") on juuri julkaissut Dietrich Bonhoefferin ja hänen morsiamensa Maria von Wedemeyerin väliset kirjeet. Myös Scholl-sisarusten taistelulliset tunnustukset olivat sydäntä särkeviä. Martti Luther jätti satoja kirjeitä, jotka ovat edelleen teologisesti ja historiallisesti merkittäviä. Paperikirjaimet kestävät vuosisatoja; Vielä nyt, muutama vuosikymmen myöhemmin, en voi enää lukea nuoruudestani peräisin olevia levykkeitä.

Jotkut sanovat, että käsinkirjoitus johtaa parempiin ja luovempiin teksteihin. Käsivarren ja käden liikkeet oletettavasti aktivoivat samanlaisia ​​aivojen alueita kuin puhuminen ja ajattelu. Ja jos haluat muistaa asiat paremmin, on parempi kirjoittaa ne käsin kuin näppäimistöllä. Yksi asia on varma: jokainen, joka käyttää älypuhelimessa näkyvää pientä näppäimistöä, käyttää itse asiassa teknistä hätäratkaisua väliin ja on siksi pakotettu kirjoittamaan lyhyemmin. Mutta sanotaan myös olevan nykyaikaisia ​​kirjailijoita, jotka ovat jo kirjoittaneet kokonaisia ​​kirjoja matkapuhelimiinsa, kuten 16-vuotias Max Sprenger, jolta ryöstettiin onnettomuudessa lähes kaikki liikkumismahdollisuudet ja hän käytti vain peukaloaan kertoakseen tarinansa. murehtimisesta ja rukoilemisesta kirjassa "Tsunami in my head" (julkaissut adeo-Verlagin kirjana).

Kuka kirjoittaa kirjeen, osoittaa arvostusta vastaanottajaa kohtaan. Ei vain sitä, että joku on ponnistellut jonkin verran (itse kirjoittaminen, kirjekuoren ja kirjekuoren valinta, postimerkin järjestäminen ja postilaatikkoon meno). Hän myös pohti sanamuotoa enemmän. Sen ei tarvitse olla sulkakynä, mutta eikö sinusta tuntuisi vähän kuin pieneltä Marcel Proustilta heti, kun juoksee mustekynällä paperin yli?

Tietenkin: Jokainen, joka kirjoittaa kirjeen, olettaa, että vastaanottajalla on aikaa ja ennen kaikkea tarpeeksi kärsivällisyyttä sen lukemiseen. Mutta rehellisesti, kuka heittäisi pois käsin kirjoitetun kirjeen lukematta sitä? Jos haluat todella sanoa jotain tärkeää, kirjoita kirje. Kirje on ja pysyy jotain henkilökohtaista. Ei suotta, että henkilökohtaisesti allekirjoitettu kirje on edelleen henkilöllisyystodistus joissain virallisissa asioissa. Muutokseni jälkeen (melko nykyaikainen) pankki uskoi osoitteenmuutokseni vasta, kun olin vahvistanut sen allekirjoitetulla kirjeellä.

Maisemakuvaus tai tilannekuva

Kuvittele Paavali kirjoittavan tänään sähköpostin Korintin seurakunnalle. Sähköposti lähtee nopeasti, myöhempiä ideoita tai linkkejä voi aina lähettää lisäsähköpostina tai Whatsapp-viestinä. Teksti on sekunnissa vastaanottajan kanssa ja halutessasi jopa 300 vastaanottajan kanssa. Kuitenkin se, joka lähetti sanansaattajan matkalle 1. vuosisadalla jKr., altisti hänet jopa muutaman viikon kävelylle sekä vaikeuksille ja vaaroille. Vielä nykyäänkin kirjeenkirjoittajat harkitsevat kahdesti lisäävänsä mitään ennen kirjekuoren sulkemista. Järjestät ajatuksesi automaattisesti, eikä se voi olla huono asia.

Aiemmin olisi joutunut kuvailemaan maisemaa, jonka halki vaelsi lomalla ja joka jäi erityisen vaikuttavaan mieleen. Nykyään otat älypuhelimella kuvan, joka on hetken kuluttua rakkaasi kotona, ehkä muutaman viikon kävelymatkan päässä. Joka tapauksessa se ei varsinaisesti harjoita omaa kykyä ilmaista itseään.

Kukaan ei sano, että kirjeiden on oltava pitkiä. "Olisin halunnut kirjoittaa lyhyemmän kirjeen, mutta minulla ei ollut aikaa", kirjoitti harras matemaatikko Blaise Pascal. Mutta milloin viimeksi yritit kuvailla omin sanoin pitkää tekstiä ystävälle tai perheenjäsenelle, miltä jokin tietty tunnelma luonnossa tuntui, miltä se tuntui, mistä se muistutti ja miksi se hetki oli niin maaginen? Kuinka usein kuvailemme kirjoitetuilla sanoilla, miten meillä menee nykyään, ja kuinka usein kurkotamme 360-kasvo- ja henkilöemojien temppujen pussiin (niin paljon niitä on, mukaan lukien kissat, tontut ja joulupukki)?

Kirjeiden kirjoittamiseen on viimeinen syy, ja se on tärkeämpää kuin koskaan: puun tiedetään sitovan hiilidioksidia. Ja maailmanlaajuinen metsänistutus voisi absorboida kaksi kolmasosaa ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Tämä oli tulos ETH Zürichin tutkimuksesta, joka julkaistiin kaksi vuotta sitten ja on ollut sen jälkeen paljon keskustelun kohteena. Mikä voisi olla selvempää kuin kasvattaa mahdollisimman monta puuta nimenomaan paperintuotantoa varten, jotta kirjeen muodossa oleva paperi säilyy muuttolaatikoissa vähintään 30 vuotta? Se voi tarkoittaa vain – ei vain Maailman kirjeenkirjoituspäivänä –: Kirjoita lisää kirjeitä!